Rikkaimuri: Dragon Cave *päivitetty*

Oh crud, sanoisin. Tällainen pisti silmään LJ:n puolella kuljeksiessa. Pahinta spämmiä ehkä ikinä, mutta ajattelin, että kunhan vain saastutan omaa blogiani niin kukaan tuskin haavoittuu.

Meikän loharit

Eli kyseessä on klikkaus-fest. Täytyy sanoa, että tämä oli täysin spur of the moment -tyylinen juttu, että en ole ihan varma miten homma etenee, mutta tietääkseni jotenkin näin:
- adoptoit lohikäärmeen munan
- klikkety-klikkaat munaa hullun lailla (ja kaverit kanssa) ((ja tuntemattomat dc fansitella))
- lohikäärme kuoriutuu
- awww, ihana pikku hatchling, jonka täytyy klikkauksien avulla kasvaa aikuiseksi seitsemän päivän sisään tai se kuolee (oh noes!)

Mitä järkeä tässä on? Ei mitään hajua, mutta kukapa ei pikselilohareita haluisi haalia. Lohikäärmeet ovat monien eri pikselitaiteilijoiden käsialaa, joita Dragon Cave käyttää omien sanojensa mukaan luvan kanssa eli missään muualla kyseisiä lohareita ei saa käyttää (ellei todella kysy tekijän lupaa). Saa nähdä jääkö tämä yksilö meikäläisen ainokaiseksi (jos selviää edes aikuiseksi), kun on viime aikoina ollut erittäin nopeasti lopahtaneita innostuksia.
**Edittiä kehiin vol 2: ensimmäinen lohikäärme kasvoi ongelmitta aikuiseksi ja nyt luolassa tuhisee paljon pikkuisia lohareita kanssa. En edelleenkään tiedä miten addiktoiduin näin pahasti, mutta onneksi jouluna ei ole nettiä käytössä ja joudun siksi huolehtimaan nykyiset aikuisuuteen ennen uusien yksilöiden hankkimista. Plus nyt rajoittaa jo pelin säännöt kun saa poimia max neljä munaa/hatchlingiä kerralla ((I'm saved!)) ***edit vol 3: Poistin visuaalisista syistä aikaisemmat loharit, nyt vaan puhdas linkki, josta pääsee katsomaan kaikkia lohareita (joita onkin kertynyt aivan tuhottomasti lyhyessä ajassa...)

Seuraavalla kerralla jotain järkevämpää.

P.S. Oltiin kaveriporukassa Helsingissä IAMX:n keikalla 21.11. ja oli kyllä sellanen kokemus, että menen mielelläni uudestaan Chrisiä ja kumppaneita katsomaan, jos vielä joskus uskaltautuvat uudestaan Suomeen. Punaiset korolliset saappaat olivat aika eye-catcher xD Mukaan keikalta lähti bändin toinen levy The Alternative sekä IAMX for President t-paita (josta piti ottaa kuvaa, mutta en oo jaksanu paljon kameran kanssa heilua).

Kulutuspäivä

Tänään käppäilin luentojen jälkeen kaupungille varaamaan hiustenleikkuuaikaa tutusta kampaamosta. Edellisestä kerrasta oli jo ehtinyt kulua pari kuukautta, missä ajassa lyhyt tukkani oli jo ehtinyt kasvaa lässähtäneeksi mopiksi. No, sain ajan reilun tunnin päähän kysymishetkestä ja suuntasin viettämään luppoajan Anttilan leffaosastolle hyviä tarjouksia vilkuilemaan. En odottanut löytäväni mitään, mutta sitten huomasin roiman hinnanalennuksen parissa leffassa, joita olin pitänyt silmällä jo kesästä lähtien. Kaappasin ne oitis kynsiini ja suuntasin kassalle. Nyt dvd/cd-tornissani nököttävät myös nämä ihanuudet:

Kampaajan jälkeen oli tarkoitus suunnata vain suoraan kämpille, mutta eksyin Seppälään tarkastelemaan Link-malliston vaatteita. Eksyin niiden kanssa myös pukukoppiin ja niinhän siinä kävi, että osa lähti mukaan. Tämähän ei ole vaateblogi, mutta halusin kerran kokeilla vaatekuvausta, joten täältä pesee.

Olin lähes satavarma, etteivät Linkin mustat vakosamettihousut istuisi minulle, mutta jo heti jalkaan vedettäessä tiesin olleeni väärässä. Housut ovat yleensä ongelmallisia ostoksia minulle, mutta nämä toimivat oikein hyvin matalan vyötärölinjansa takia. Näiden kohdalla voin hyvin tunnustaa: I <3 link (kuten lukee merkin kaikissa paidoissa nurjalla puolella). Kuvan paita kuuluu myös ihqu-luokkaan, koska kuviossa on tyyliteltyjä lintuja sydämien kanssa. Sini <3 lintuja (ja näki muuten tikan kotimatkalla = huippua).

Linkin pitkä hupparineulepaita kömpi ostoskassiin pienen harkinnan jälkeen. Syytän noita ihania pom-pomeja, joilla tulen varmasti leikkimään aina kun paita on päällä xD Meikäläisen ilme kuvassa on kyllä niin hoh-hoijaa että. No, poistin sentään häiritsevät demonisilmät (ja lisäsin toisesta kuvasta balanssin takia tuon käsihomman).

Viimeinen paita on perus pitkähihainen, joka kelpaa ilmojen viiletessä myös esim. hupparin alle:

Että sellainen kulutuskierros. Nyt ei tarvitse puoleen vuoteen käydä vaateostoksilla :) (näin sanoo sekä rahapää että huomattavan täysi vaatekaappi). Ensi kertaan, jolloin palataan taas tuttuihin aiheisiin.

Rikkaimuri: Google kuvahaku "challenge"

Rikkaimurissa featuroin muilta bloggaajilta emuloimiani ideoita. Toisin sanoen älkää odottako omaperäisyyttä tästä "sarjasta". Google-kuvahaku haasteen nykäisin NooNoon blogista (linkeissä) ja sehän vaikutti hauskalta hommalta näin eh, myöhäisillan päätteeksi.

Säännöthän ovat:

- kirjoita vastaus kysymykseen googlen kuvahakuun ja näpäytä hae
- valitse mikä tahansa ensimmäisen sivun kuvista

Ookei, valmiina, paikoillanne...

1. Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?

ennen tässä oli
Applen iMac 24" :P

(muuten, jos haluatte saada kunnon naurut niin käykää mydigitallife.info sivuilla tsekkaamassa konesuomennos. meinasin kuolla nauruun lemme tell you that)
nyt (teknisten vaikeuksien takia)

2. Minne haluaisit matkustaa?

Tokioon

3. Lempipaikkasi?

Internet (what a shocker)

4. Lempitavarasi?

Tietokone (noooo, really?)

5. Lempiruokasi?

Kanapasta

6. Lempieläimesi?

Tiira
(kuva by Antti Partanen. ensimmäisellä sivulla ei ollut hienoa neutraalimman lähteen kuvaa joten on tarpeen antaa krediitit näkyvästi kuvan ottajalle)

7. Lempivärisi?

Turkoosi

8. Kulkuneuvosi?

Jalat

9. Mitä teit viime lauantaina?

Olin häissä ^^

10. Mitä teit viime sunnuntaina?

Matkustin Pendolinolla (kuva by vr)

11. Keneltä näytät?

Delta Goodremiltä (joku aussilaulaja/juontaja o_O)
(lol, minäkin käytin tähän My Heritagen kasvojen"tunnistusta")

Hooh, siinäpä se. Vei enemmän aikaa kuin kuvittelin, mutta ei se mitään. Huomenna ei tarvitse herätä aikaisin :P

Ysärinostalgiaa: tv-piirretyt

Ysärinostalgiaa: lelut

Hee, uuden "Ysärinostalgiaa" aiheen ensimmäinen osa onpi tässä. Syytän nostalgiafiiliksestä ainakin osittain That Guy:n (linkeissä) Nostalgia Critic videoita. Koska jenkeillä kuitenkin on muistoja vähän toisista asioista kun meillä täällä Suomessa, ajattelin koota yhteen mukavia muistoja omasta lapsuudesta. Haastan myös kaikki muut ysärillä lapsuuttaan viettäneet kaivelemaan päätään!

Nyt vuorossa ovat siis aikakauden lelut omasta näkövinkkelistäni.

**** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** ****

My Little Ponit

Nämä olivat kova juttu meikätytölle. Perimätiedon mukaan kutsuin niitä jossain vaiheessa "mailitus"poneiksi xD. Yllä oleva, mallista tänään piirtämäni poni (Boysenberry Pie) on yksi omistamistani. Muistaakseni kokoelmassani oli jotain parikymmentä ponia, mikä oli tuohon aikaan hirveästi. Kaikki ponini olivat G1 eli ensimmäistä, "sitä oikeaa" sukupolvea. Lemppareitani olivat yksisarviset ja pegasus-ponit, luultavasti MLP tv-sarjan vaikutuksen takia: ovathan taikavoimat ja lentotaito ihmeellisiä ominaisuuksia. Tv-sarja antoi myös ideoita ponileikkeihin, joissa usein piti muun muassa varoittaa joitain muita poneja lähestyvästä vaarasta tai lentää suuria matkoja (toisin sanoen mentiin ympäri huonetta poni kädessä). Leikin poneilla myös ulkona ja kylvyssä xD

Pitää jossain vaiheessa sukeltaa synnyinkodin varastoon nostalgisoimaan vähän lisää :)

P.S. Nostalgiannälkään löytyy hyvä englanninkielinen, kataloginomainen ponisivu täältä.

Dinosaurukset

Tämän obsession sytytti luultavasti Steven Spielbergin Jurassic Park -leffa silloin kun se tuli joskus töllöstä ensimmäistä kertaa. Jotain vaikutusta oli ehkä myös Maa Aikojen Alussa -elokuvilla, tosin ensimmäinen liskopiirrustukseni ajoittuu 3-5 ikävuoteen eli perustukset olivat kaiketi jo paikoillaan. Muistaakseni sitten Helsingin Luonnontieteellisestä museosta ostettiin ainakin joku kova, muovinen dinosauruslelu. Omistin sitten lopulta kolme dinoa: Spinosauruksen (lemppari), Brontosauruksen ja Brachiosauruksen. Ei ole kyllä harmainta aavistusta mitä tai miten dinoilla leikin. Kai siinä jotain karjahtelua oli :P

Sitten jossain vaiheessa meille hankittiin dinosaurusmuistipeli, joka iskosti mieleen monia eri lajinimiä: Allosaurus, Triceratops, Velociraptor, Pterodactyl(us), Stegosaurus jne. En muista monta kertaa hävinneeni tuossa muistipelissä xD

Barbit

Mitäpä barbeilla ei olisi leikitty? Ystävyyssuhteet, romanssit, lomamatkat ja muotinäytökset kuuluivat kaikki leikkien vakiokalustoon. Barbeilla tuli leikittyä ulkona aika usein. Muistan erityisesti barbit punaisessa avoautossaan kesän vehreällä nurmella ja sen kerran, kun leikimme barbeilla talven pakkassäässä (yritimme silloin rakentaa lumen kovettuneesta pintakerroksesta jotain leikkiin sopivaa). Mieleen on painunut myös yksi viimeisistä leikeistä mummolan hiekkarannalla Baywatch-rekvisiitan kanssa.

Inhosin aina barbien oheistavaroiden mitoituksia: hevoset olivat liian pieniä suhteessa nukkeihin, eikä punaisessa avoautossa totta vie ollut väljät oltavat. Tosin näin jälkeenpäin ajatellen eivät nukkienkaan mittasuhteet olleet kunnossa...

Leikin barbeilla monituiset vuodet, mutta ne eivät onnistuneet tekemään yhtä suurta vaikutusta kuin ML -ponit. Lempibarbini ei tainnut edes olla Barbie vaan joku blondin ruskeahiuksisista ystävistä. Leikkasin myös jossain vaiheessa yhden barbin nilkkaan ulottuvat hiukset todella lyhyiksi, kun taas ponien harjoihin tai häntiin kajoaminen ei olisi tullut kysymykseenkään.

Barbiharrastuksesta on kuitenkin jäänyt tietty alttius muun muassa sellaisia hömpötyksiä kohtaan kuin The Sims 2 -peli. Lapsuuden muotileikkien sijaan latailen netistä peliin kaiken maailman ilmaissisältöä. Virtuaali"barbini" voivat sitten täyttää vaatekaappinsa sadoilla eri luomuksilla ja sisustaa kotinsa paremmin kuin aidot barbit konsanaan. O tempora! O mores!

**** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** **** ****
Tällaisia lapsuusmuistoja tällä kertaa. Ensi kerralla jotain enemmän aikaan sidottua, nimittäin ysärin lastenohjelmat!

Facebook hulluutta / craziness

Ihan pikapäivitys kyseessä, sillä fb fluffillani Tikillä on nyt myös ei-fluffaajille näkyvät sivut. Syyskuun aikana olen ollut pienoisessa koukussa fluff friends -appsiin, sillä siellä on ollut meneillään hauska aarteenetsintä. Tämän innostuksen myötä kiinnostuin myös fluffien kisaamisesta ja muusta appsin sosiaalisesta puolesta. Tikin löytää osoitteesta:

http://space_pirate_tikki.fluff-friends.com

Jostain syystä kaverin statsit on tuolla sivulla aivan väärin. Nopeutta Tikillä on oikeasti tällä hetkellä siinä 850 fph ja olotila on niinkin hulppea kuin a Genius among species. Yritän selvittää mistä virhe johtuu.
----
This is just a quick update to inform you that my fb fluff Tikki is now visible to non-fluffers as well. During September I've been just the slightest bit hooked to the fluff friends -application because of the treasure hunt they've been holding. The hunt also got me interested in fluff racing and the other social aspects of the app. You can find Tikki at:

http://space_pirate_tikki.fluff-friends.com

For some reason his stats are completely off on that site. Tikki actually has the speed of around 850 fph and his mood is as elevated as a Genius among species. I still need to find out the reason for the erroneous info.

sketch: the post human species

Realm: Andage Maga
Origin of Genome: Homo sapiens sapiens

Short description of evolution

It is still under debate whether these creatures can be called one species, due to the lack of constants in their appearance. Some biologists are hesitant to even call them a species for all of them were originally humans. Also, there has been no evidence of them producing offspring, which according to Biodiv Association, marks them as an unviable species at best.

As stated before, these creatures evolve from Homo sapiens sapiens. Evidence through observation indicates that the connecting factor in all cases is the humans' ability to manipulate the reality around them with mere thoughts - an ability our predecessors called "magic". However, not all manipulators evolve to a post human and evidence procured by the unchanged ones attests that the evolution is connected to the scope and frequency of manipulations during their lifetime.

The changes in appearance start from the extremities and once the evolution has begun, every instance of manipulation advances the evolution. The scope of the manipulation is directly related to the force of the change. The last body part to change is the head; after this change the evolution is complete and the individual is counted as belonging to the post human species.

Factors affecting appearance

So far there has been very little data that could explain the diversity in appearance of the post human species. M. Paress of the Biodiv Association is currently studying a possible link between the type of manipulations and the changes they cause in the manipulator's body.

Behavioural patterns in full post humans

The post humans are the most aggressive species found in Andage Maga. They guard their chosen territories furiously, killing and consuming anything that trespasses. Post humans are known to sometimes give chase to the trespassers that have already passed their territory, an action labelled as "vengeance" by L. Kachook. Chances to survive a post human's attack are slim as the species retains some manipulation abilities, which are mostly used to keep the victim from escaping. Most post humans observed use their claws, fangs of other sharp body parts to kill their prey. Playing with still living prey seems to be common behaviour for the species.

Post humans are at their most dangerous immediately after evolution, when they search for a suitable territory. There have been instances where one has destroyed a small settlement that presumably was merely on the way. Once settled on a territory, however, the post humans do not, according to observations made so far, venture beyond the borders of their selected area. This was why, along with the species supposed infertility, Biodiv Association suggested that we try coexist with these creatures. Only time will tell whether our coexistence with our feral siblings is something we are willing to continue.

Sini's short story #01 : The Hummingbird Shoes

A/N pre story: I started this one about a week ago, wrote it on three days (not 'in' because there were days in between typing). It all started with one image - or perhaps a still frame - my mind conjured one evening. Take a wild guess what that was, I think it's pretty obvious. I need to work on my subtlety... Oh, and if anyone knows how to make "livejournal cuts" in blogger, that is hide most of the text behind one click, I'd greatly appreciate it if you taught me how to do it.

Now, onto the story.


The Hummingbird Shoes
- by SiniSketch -

The sharp click of heels ping-ponged from the soulless monochrome walls of the long, claustrophobic corridor. The sound preceded her, a helpless herald to a steadily approaching doom.

In fairy tales, the cold halogen lights illuminating the way would surely have dimmed at her passing, shadowed her unchanging, statue expression from non-existent observers.

However, this was no flimsy story of one-dimensional villainy. The only shroud covering her was of her own making, concealing the equations churning in her razor mind. No one in the facility of corridors, the beehive of researchers, had ever cared to try to breach her skin.

Her metronome steps took her soon to the door at the very end of the corridor. At the sweep of a clearance card the reinforced metal doors slid open, exposing the den of data to her disinterested gaze.

One high-heeled shoe caught the glare of the halogen lights in the brief moment she passed through the door. The carcass of a hummingbird flared emerald, a fresh kill, still glorious.

The laboratory door closed with false finality behind her. A clipboard held loosely at the crook of her arm was flipped to a writing position in one efficient move as she set out to inspect the incubators. The quiet scratch of her mechanical pen was the only sound to mingle with the clacking of heels against standardised flooring.

The bacteria were growing well, she noted and scribbled down her observations. All Petri dishes were carefully studied but with no more attention nor interest than necessary. The common, harmless bacteria cultivated, manipulated and stored here lacked potential.

Having completed the menial task, she briskly signed the report and placed it in a wall rack that existed for this function only.

She glanced finally at the other door in the far end of the laboratory. For the first time in the span of weeks her carefully rouged lips curved into a real smile. In a fairy tale, the evil witch would have smirked, perhaps cackled crow-like. Here, the smile was genuinely happy, a more terrible thing to fathom than any open cruelty.

She approached this door with slow, savouring steps. Years and years of her life had been spent to gain access to the rooms behind it. Her coffee hair was now streaked with grey, her soft features sharpened with age. Yet the most changes had occurred in the intangible depths of her mind, cause and effect chocking her in their strangling embrace.

Hatred had blossomed.

The emotion carried her feet to the door, spurred her as she wielded once more her toiled-for clearance card. The heavy metallic slab hissed slowly aside.

The room was small. Six suits were lined on the wall, marked with a symbol society feared more than nuclear weapons. An array of strong and a few lethally toxic chemicals were stored in the locked cupboards on either side of the metal door. There was a plain industry line sink hugging the wall opposite her. Two benches crouched near the side walls, weary sentries stooping from ages of servitude.

She pursed her lips. This was no time to dawdle.

One last barricade remained. Two imposing, vault-like doors fixed in an airlock sequence, operable only from this room, guarded the common beast turned predator. Beyond the doors lay history reborn, time machine so carelessly restrained.

Muscles straining, she struggled open the first door, breaking a nail while operating the mechanics. Taking a deep breath without realising it, she stepped into the space between the doors and closed the first one, hand shaking from a mercurial concoction of excitement and fear. Fear of failure tore at her intestines. She grasped the controls of the second door with a sweaty grip. The locks shifted with startling clangs, lending their voices to the drama.

The stark box of a laboratory revealed at last was a study of seals and layers of see-through materials. The containment space stood altar-like in the very centre of the room, punctured by four pairs of long, unnerving black gloves.

She reached into the pocket of her white coat and brought out a colourless cutter worth five months' pay. With a grim look on her face, she slashed repeatedly at one glove, which endured the relentless assault for almost ten seconds before puncturing and finally tearing. She swallowed and pushed her hand through the gap, fingers curling around a culture she had been working to perfect.

The countless hours had finally paid off. She held in her hand a highly resistant and extremely virulent variant of Yersinia pestis.

Heels flashing gleaming green, she hurried back through the double doors and very nearly threw herself on a bench. Sitting there, she was condemned with a wrench of a lid.

Paranoia had kept cameras out of this room and the small laboratory. Mistrust of the security personnel was deeply ingrained, and the scientists guarded their treasure trove with dragon-like zeal. Their secrecy had aided her plans immensely.

She reached to the underside of the bench, well-manicured nails working under strips of tape lurking in the shadow. A rectangular tube greeted the white light of the halogens. Her deft fingers flew over a set of keys on one side, opening a receptacle space at one end of the tube. The opened Petri dish was pushed inside and fixed in the device with a tap of a key. She bit her lip. This was it. The last phase had begun.

After a complex sequence of keystrokes, the device came to life. Humming. The screech of a diamond against a window pane. Clack! Hiss. Over and over again the sounds leapt from the tube. She felt cold sweat on her brow.

Silence.

The hummingbird shoes carried her to the sink. The two rooms had a separate ventilation system from the rest of the facility but the water...

She turned on the cold water tap.

Manipulating the other end of the now tranquil tube open, she watched with watering eyes as what appeared to her human sight as grains poured down to mingle with the colourless liquid. For the briefest moments they danced, water and tiny capsules. Then the drain slurped them down.

She stared after them and after litres of water that followed. Finally, a shudder brought her to her knees like a worshipper in front of their deity.

It was now out of her hands. She did not know if the capsules would survive the sewers long enough to find their way to the rats. The messengers. She could not predict how, if at all, her little gift to humanity would find its way to the recipients. So many possible outcomes. One certain.

The tube gave a meek click as it released the Petri dish. The gaze that met the cultivated surface was shuttered. This was the last confession.

A single, slow lick.


A/N post story: I have to say here that I wondered if I should post this story today, after what has happened here in Finland. I came to the conclusion that my bit of fiction is dissimilar enough to the school shooting that it shouldn't aggravate anyone too much, which is why I posted it as planned.

As to the short story itself, the focus was on illustrating what this person does. Everything else, her reasons and identity, location, date, backstory, was left out. I wanted readers to fill out the blanks themselves, ponder a bit. Do you think she's a monster? A misanthrophist? Plain old nutter? I know what I think, but that is not in any way the "truth".

The open ending is one of the things I've become to appreciate over the years. It leaves room for a multitude of interpretations, which for a person like me who hates overly masticated endings is really the only way to go.

Well, thassit, thanks for reading. Until next time.

Arki ja kirottu flunssakausi

Lukuvuoden ensimmäinen opiskeluviikko on taas takana päin. Siihen sisältyi muun muassa ranskan opiskelua ranskaksi, pari erittäin mielenkiintoista mediakulttuuriluentoa ja kävinpä Wall-E animaationkin katsomassa (aivan ihana, täydet pisteet Pixarille).

Joensuussa on nyt kunnon flunssakausi meneillään. Hetken jo luulin, että vältän sairastumisen, mutta keskiviikko aamuna heräsin kurkkukipuun ja tiesin, että se on menoa. Kaksi päivää olen niistänyt aivojani pihalle ja tänään voisi olla pientä lämpöä (ilman kuumemittaria ei voi sanoa varmuudella). Pahaksi onneksi hyvät yöunet ovat menneet aamun puolelta katkonaisiksi, kun herään tukkoisen nenän ja kuivan suun takia. Yritä siinä sitten levätä.

Koska ei todellakaan tee mieli lähteä punanenän kanssa huitelemaan kaupoille tms. jökötän koneen ääressä näiden huvitusten parissa:

Strategiapelit ovat "näin vanhemmiten" :P alkaneet kiinnostaa yhä enemmän. Ostin joskus kauan sitten alelaarista Heroes of Might and Magic IV:n ja tuli hinku taas pelata sitä. Muistan, että aikaisemmilla pelikerroilla huijasin aika paljon, mihin nyt ei todellakaan ole tarvetta. Hmm, olenko siis parempi strategi nykyisin?

Toinen peli on tietenkin kaikkien virtuaalisten nukkeleikkien ykkönen, the Sims 2 (plus neljä laajennusta). Silloin harvoin kun pelaan tätä, pelaan Royal Challenge -naapurustossani (haasteen säännöt, jos ketään kiinnostaa, löytyvät osoitteesta http://www.sapphiresims2.com/showthread.php?t=29952 ). Nykyisin käytän enemmän aikaa kivan custom sisällön löytämiseen (siis ilmaisen, no worries) ja simien talojen/yhteistonttien suunnitteluun kuin varsinaiseen pelaamiseen. Latauskansiossani on tällä hetkellä jotain ~1800 tiedostoa ja voin käyttää jopa viisi tuntia simin virtuaalitalon suunnitteluun. Ehh, it's fun, what can I say. Screenejä mahdollisesti tulossa myöhemmin.

Jahas, tälläinen update tällä kertaa. Seuraavalla kerralla ainakin yksi inkkailtu luonnos ja tietenkin taustatarina. Meikäläisen piirrustukset kun eivät koskaan ole "vaan jotain mitä mä piirsin kun oli inspis". Eniveis, pelkkiä stoorejakin alkaa tulla jossain vaiheessa, kun sopivia ideoita sattuu kohdalle. Until then, buh-bye for now.

Stupid girl

One of my definite downfalls is vanity, which was proved once again today. I wore a skirt and since my legs are rather short when compared to my back, skirts look better if I wear high heels. So I put on the boots I bought in England that have a heel of ca 8 cm (could be 10 cm, I have never measured them).

So I leave the apartment at 9:30 am, comfortable and feeling all pleased with my outfit. I have no trouble walking with high heels... except when I'm spending almost 6 hours on them! That's right, I got back around 3:30 pm, having spent the last kilometre to my apartment in numb agony. Numb because by that time my soles had been subjected to walking on asphalt for hours in boots that are not made for such "excursions".

And does this experience make me swear off high heeled shoes for life? Not a chance - its predecessors didn't either. I totally blame this on the fact we cannot simulate pain from our memories. If I could recall exactly what shockwave ravaged soles feel like, I doubt I'd go through these small tortures again. However, we can't simulate pain and I doubt I'll get rid of my vain side. It's a repeat cycle.

Peculiarly the lower back pain I get from walking long distances in regular shoes did not manifest. So I have a vain back and sensible feet. Goodie.

But all of this suffering was not in vain for I now have a dress for my sister's wedding ^^ I still need the stuff to complete my outfit... like shoes... but now that I have the dress I can take my time searching for the rest.

I also stopped by at the university and saw some of my friends :) This week is tutoring week so there isn't much going on yet but next week the semester kick-starts for real. Looking forward to it!

Blogimaskotit - Introducing the blog mascots

Tunnustan, koko blogia ei olisi ellen olisi nähnyt kaverini blogin ulkoasua. Se sai aikaan luomisvimman, jonka tulokset näkyvät nyt tämän blogin bannerissa ja taustakuvassa. Piirtelinpä vielä muitakin kuvia, mutta tyylillisesti nämä sopivat parhaiten yhteen.

Koska näiden hahmojen rooli on niin merkittävä, ne ansaitsevat aivan oman esittelyosuutensa.

Aloitetaan bannerista. Nokkava turkoosi hyppelehtijä on nimeltään Dazzle. Nimi pomppasi päähäni heti luonnoksen tehtyäni ja piinkovalla varmuudella. Dazzle on leikkisä, kaikinpuolin aurinkoinen persoona. Vaikka sen siivet eivät ole vielä täysin kehittyneet, Dazzle maistelee tuulien tuntua antiloopin loikin.

Toinen ilakoija on Do'ien, lannistumaton enkelikoiran ja helvetinhurtan pentu. Do'ien karkotettiin syntymänsä jälkeen Taivaasta, eikä Helvettikään sitä huolinut. Pentu vaelsi yksinään porttien välisessä autiomaassa, kunnes alkoi erottaa sävyjä harmauden keskellä. Tomuinen maa versosi vihreää ruohoa ja ravitsi korkeuksiin kurottavia puita. Sumu hälveni ja paljasti kuulaan sinitaivaan. Do'ien näki harmauden kaikki värit ja huomasi ensi kertaa kuinka sarasteen vaaleanpuna helmeili sen turkissa yhdessä järkähtämättömän graniitinsävyn kanssa. Pentu, joka ei ollut tarpeeksi hohtava Taivaaseen tai tarpeeksi sysimusta Helvettiin oli nyt juuri oikean värinen.

Lopuksi taustan pinkojat. Heillä ei ole vielä omia yksilöllisiä nimiään, mutta heidät tunnetaan nimellä Team b*Axed (lyhentämättömänä Team Bunny Axed). Kaksikko on oikea pelleduo. Kaikenlaiset hyväluontoiset pilat kuuluvat heidän repertuaariinsa. Joskus kuitenkin pilan kohteeksi joutuu myös toinen b*Axed, jolloin salamannopea kosto on taattu. Ei silti syytä huoleen, nauravainen b*Axe on vain pehmolelu.

Huh, esittelyt ovat pulkassa. Hyvä, eihän näitä voi pitää paikallaan kauempaa.

---

Ok, I confess. This entire blog owes its existance to the layout of my friend's blog, which slammed me with inspiration, the fruits of which can now be seen on the banner and background of this blog. Actually the inspiration lasted long enough that I drew a bunch of other pics, but the ones here fit best stylistically.

As these characters had such a significant role in birthing this blog, they deserve their very own introduction post.

Let's start with the banner. The beaky, turquoise hippity-hopper (totally stole that term from Happy Feet) is called Dazzle. The name came to me immediately after the sketch was complete and with a certainty I rarely feel when naming characters. Dazzle has a playful, altogether sunny personality. Even though his wings are not fully developed yet, Dazzle dips into the feel of the winds with effortless antelope hops.

The second merry-maker is Do'ien (pronounced like Doyen in TES: Oblivion), an indomitable angelhound and hellhound's puppy. After he was born, Do'ien was banished from Heaven, only to find the gates of Hell would not open for him either. All alone, the puppy wandered the wastes between Heaven and Hell, until a bit by bit he began to see different shades in the surrounding greyness. Blades of grass sprouted from the dusty earth and nourished the trees reaching ever upwards. The ever-present mist thinned out and revealed the clear blue sky. Do'ien saw all the colours of the grey and noticed for the first time how the pink of the dawn horizon shone in his fur along with the shade of unyielding granite. The puppy that was not dazzling enough for Heaven nor raven-hued enough for Hell was now just the right colour.

Finally we come to the sprinters of the background. They yet lack individual names but are known as Team b*Axed (Team Bunny Axed unabridged). These two are a true clown-act. All manner of good-natured pranks are a part of their repertoire. Sometimes however the other b*Axed finds themselves on the receiving end of a prank's collateral damage, which calls for swift retribution. No worries though: the laughing b*Axe is just a stuffed toy.

Egads, that's that for the intro. Good, I couldn't have kept the sillies put for much longer.

Sinin blogi - Sini's blog

Tervetuloa blogiini!

Tällä hetkellä sisältöä ei vielä ole, mutta kunhan pääsen bloggausvauhtiin voin alkaa tartuttaa luovaa hulluuttani, sillä kukapa meistä ei joskus sitä kaipaisi. Tulevaa sisältöä ovat muun muassa luonnokset, lyhyet tarinat ja pelikommentit.

---

Welcome to my blog!

At the moment the blog has no content, which will be remedied as I get my inner blogger going. Beware as my goal is to infect people with the special type of madness that is (in my opinion) essential for creativity. In the near future this blog will feature things such as sketches, drabbles and game comments.